torstai 9. kesäkuuta 2016

Ommellen iloa!

Olin todella otettu, kun Villa ja Villa blogin Minna ja Jaana kyselivät halukkuuttani ja mahdollisuuksiani osallistua heidän järjestämään Ommellen iloa -hyväntekeväisyyshaasteeseen. Halusin tottakai mukaan näin upeaan ja tärkeää juttuun! Kiitos ja kumarrus Villa ja Villalle, olette nähneet paljon vaivaa haasteen järjestelyissä!

Kun kohdeperheiden haku- ja valintaprosessit oli suoritettu ja jokaiselle harrasteompelijalle löytyi oma kohdeperhe, päästiin itse asiaan, tuottamaan ommellen iloa, ilolla ommellen! Kohdeperheeni vaatetoiveita pääsin jakamaan ja toteuttamaan yhdessä taitavan ja tehokkaan HommaHuoneen Sanne-Maijan kanssa.

Lähdetäänpä tytön asusta. Toiveena oli pinkki hihaton toppi sydän yksityiskohdalla, eikä pieni kimallus ollut myöskään pahitteeksi.  








Maxi dots, Ottobre 3/2014.
Hyvin simppeli toppi. Pään- ja kädentiet resorikanttauksin sekä pääntien rypytykset Framilon joustonauhan avulla. Sydänyksityiskohtaan olisi ollut lukematon määrä toteutustapoja. Olen kuitenkin pitkään halunnut kokeilla kankaanpainantaa, joten nyt siihen syntyi oiva tilaisuus. Ostin paikallisesta askartelutarvikeliikkeestä hopean väristä Emo-tuotannon painovalmista peittävää kankaanpainoväriä, jota töpöttelin kankaalle superloninpalalla. Sabluunan askartelin tulostinpaperikääreestä, kiitos vinkistä Villa Kianalle:) Se todellakin toimii!:) 

Jotten olisi päässyt haasteessa aivan liian helpolla, annoin lapsille mahdollisuudet esittää myös toiset vaatetoiveensa. Tytön toiveena oli trikoinen kesämekko, johon hän sai valita mieleisen kankaan kangaskaapistani. Timanttitrikoo oli ehtinytkin tovin marinoitua kaapissani.

Noh, kolmas kerta toden sanoo. Surautin topille seuraksi vielä viskoosijerseyhousut, ihan vain ompelun ilosta:) 





Viskoosijerseyhousut:
Sloppy Fit, Ottobre 3/2015.
Mukavat kesäpöksyt kauniilla laskoksilla ja sivutaskuilla varustettuna. Takakappaleen vyötärökaitaleen kaksi kuminauhakujaa takaavat mukavan istuvuuden. 




Timanttinen trikoomekko:
Solis dress, Sofilantjes Patterns
Tähän väliin en voi olla mainitsematta Vaahtokarkkimonsteri blogia. Hän on oikea Sofilantjes kaavojen lähettiläs:) Käykääpä ihastelemassa ja inspiroitumassa Kirsin tyttärelleen ompelemista Solis mekoista!
Mekko on malliltaan erittäin ihonmyötäinen, joten jännitti osaanko valita tytölle oikean koon. Onneksi oma tyttäreni oli muutamilta mitoiltaan hyvin samankokoinen ja näin pystyin tekemään kokovertailua. Mekko osoittautuikin juuri sopivan kokoiseksi! Kellohelmaiseen versioon kangas ei riittänyt, mutta laskostettuun se riitti mainiosti. Yhdistin raitatrikoota olkaimiin ja yläosan vuoritin ohuen ohuella viskoositrikoolla. Tarkoituksenani oli kantata helma mustalla joustokanttinauhalla, mutta lapset olivat napanneet nauhan leikkeihinsä ja vetäneet sillä potkuautoa..pahaa jälkeä saivat aikaan:D




Siirrytäänpä sitten pojan asuun.


Raglanhihainen t-paita:

T-shirt for boys, Burda 3/2013.
Pojan toiveena oli erään lastenvaatemerkin viime mallistosta bongattu graafinen, vinoleikkauksinen paita. Teistä osa varmasti tunnistaa mistä vaatemerkistä on kyse..
Muokkasin kaavaan vinoleikkaukset sekä lyhensin hihat. Väritoiveiden mukaisia kankaita ei itseltäni löytynyt, joten yhteys haasteessa mukana olleeseen Koot.fi kangaspuotiin ja heiltä sain lahjoituksena harmaata ja mintun vihreää trikoota. Suuret kiitokset kangaslahjoituksesta!

Lahjoituskankaista sain ommeltua vielä toisenkin paidan.
Tämä hirsimökkitekniikalla toteutettu paita on muokattu kahdesta kaavasta. Paidan pohjana ottobre 1/2014 Railway Stripes, josta myöskin lyhensin hihat. Hirsimökkitekniikalla toteutettu kolmio on yhdistetty Ottobre 1/2015 Triangle paitakaavasta.





Svetarihousut:
Last Minute, Ottobre 1/2015.
Poika esitti toisena toiveenaan collarihousuja. Kankaaksi hän valitsi kangaskaappini valikoimasta tumman harmaan joustocollegen. 
Yksivärisiä housuja ryhdittää erikoiset leikkaukset tikkauksineen sekä mallista löytyy muodikkaasti pudotettu haara. Peitetikkikonekin pääsi pitkästä aikaa tositoimiin!

Näin lopuksi voisin todeta, että haasteen tarkoitus, tuottaa iloa ommellen toteutui yli odotusten. Häkellyin täysin perheeltä saadusta ihanasta palautteesta. Vaatteet olivat mieluisia ja juuri sopivan kokoisia!  

Olihan tämä kokemuksena aivan mahtava ja antoisa. Haastetta toteutettiin yhteishengessä, tsemppasimme toinen toisiamme, sekä jaoimme ilon ja onnistumisen hetkiä. Ihana oli myös rupatella päivän kuulumisia ompeluiden lomassa! Kiitokset myös siis Sanne-Maijalle, Hannalle ja Kristalle!

Käykääpä kurkkimassa haasteeseen osallistuneiden blogeista ja Instagram -tileistä, millaisia upeita vaatepaketteja osalle kohdeperheistä on ehtinyt jo lähteä.
Cutie, Eilen tein, Fagerwear, HAH, HannaMi, Helmoja ja hepeneitä, Hippu, HommaHuone, Kaiken takana on äiti, Kototeko, Kärpäsiä keitossa by Mersia, Kätilön käsistä, Liljatar, Lydia, Mehelmie, Miiinullekko, Mumintalo, m3niemi, Osifa, Punatukka ja kaksi karhua, saaraoikarinen, Unelmallinen, Vaahtokarkkimonsteri, Villa Kiana sekä Villa ja Villa.

Haasteessa mukana olevat kangaskaupat:
Ikasyr, Koot.fiKäpynen, Nappinja, PaaPii Design sekä Tyyne-Esteri.









Villa ja Villa -blogiin tulee myöhemmin vielä koostepostaus kaikista haasteeseen osallistuneiden tuotoksista. Jättipostausta siis luvassa:)!